Taipparitreeneissä tauon jälkeen

Maanantaina pidin vielä töistä vapaata, jotta olisin saanut huilia matkaväsymykset pois. Päivän aikana ei tullut juurikaan päiväunia otettua, ja sen kyllä huomasi niin emännästä kuin koirastakin illan taipparitreeneissä. Ei kummallakaan blondilla aina ihan sytyttänyt. Artulta oli ihan veto pois eikä ollut hajuakaan, mitä olisi pitänyt tehdä siellä metsässä. Sitten kun yhdessä käytiin ihmettelemässä mättään päällä olleita dameja niin jokin ratas hieman raksutti ja saatiin tuotua pari damia. Arttu saikin mennä autoon huilimaan. Tein kuitenkin vielä treenien aikana Artulle uudelleen hyvin hyvin helpon hakuruudun kolmella damilla. Kaksi lähintä tuotiin hienosti ja jo reippaammin, mutta kolmasta ei löytynyt ja kun se vihdoin käytiin yhdessä etsimässä niin eikö se heti, kun selän käänsi heittäytynyt piehtaroimaan damin päälle. Kyllä emäntä pärisi tällä kertaa koiralle, eikä päinvastoin. Tässä on silti pidetty taukoa, enkä ole treenannut yhtään viimeisen yhteistreenin jälkeen. Annen ja Tarmon kanssa mennään torstaina metsään treenaamaan uudelleen.

Tapaus Mäyrä

Taipparitreenit saivat mielenkiintoisen käänteen keskiviikkona, kun löysimme pusikosta mäyrän. Juu, ihka elävän ja oikean. En ole sitten koskaan nähnyt sellaista. Virpi (ohjaajamme) teki ensin omalle koirallensa hakuruudun ja yhdessä vaiheessa Hurri sai jäljen ja lähti seuraamaan sitä. Vanhana konkarina tuli kuitenkin käskystä takaisin. Seuraavaksi olikin Sunnyn vuoro ja samalle jäljelle lähti kuin Hurrikin. Sunny tosin päätti ilmoittaa hyppimällä yhdessä ojan kulmauksessa siihen malliin, että Virpin oli lähdettävä katsomaan mikä elukka siellä oli. Kuusikossa, tiheässä pusikossa oli sitten se mäyrä. Hetken aikaa mietimme, mitä se tekee valoisaan aikaan esillä ja ehdotuksia tuli vesikauhuisesta pentuja suojelevaan emoon :o) Taisi kuolaposkinen mäyrä vain olla paniikissa, kun koirat olivat käyneet sitä hätyyttelemässä. Eläinrakkaana ja kaikkien eläinten suurimpana suojelijana uhkasin jo köyttää itseni puuhun kiinni jos sitä alettaisiin eliminoimaan paikalta :o)

Jatkoimme treenejä ja pidimme huolen etteivät koirat enää menneet mäyrän luo. Treenien jälkeen kävin vilkaisemassa pusikkoon, mutta mäyrä oli jo lähtenyt omille teilleen. Treenikavereille tiedoksi, googletin hieman: “Kesäisin mäyrän voi tavata myös keskellä päivää, mutta usein kysymyksessä on päivälevon ulkona viettävä yksilö.”

Nim. Kaikkien karvaisten eläinten sankari ;o)

Niin ne treenit… Virpi kyllä kehui, että Arttu on edistynyt todella paljon. Ja kyllähän se pitää paikkansa, sitä vain ei itse enää muista ensimmäisiä treenejä. Artun kanssa pitää nyt vain lähteä metsään enemmän treenaamaan ja tehdä hakuruutua yhä syvemmälle. Se kun ei oikein oma-aloitteisesti lähde kymmentä metriä kauemmas. Variksen noutamisesta nyt puhumattakaan… mutta se onkin sitten ihan toinen ongelma :o)

Vesitreenit Kauvatsalla

   

Kuvat: Virpi Vaistomaa

Taipparitreeneissä oli eilen vuorossa kevään toinen vesitreeni ja paikkana oli Kokemäen Kauvatsa. Olimme saaneet luvan käyttää paikallisen metsästysyhdistyksen rantaa, ja paikka olikin mitä mainioin. Treenien edetessä on osanottajien määrä supistunut harmillisesti,  ja näin meille kolmelle koirakolle tarjoutui runsaasti aikaa harjoituksiin.

Teimme Artun kanssa ensimmäisenä vesinoutoharjoitukset. Virpi oli laiturilla ja Hannu oli soutuveneellä noin 10 metrin päässä siellä järvellä. Ensimmäiseksi heitettiin lokki veneestä veteen. Hienosti Arttu lähti uimaan, omaan rauhalliseen tyyliinsä kohti lokkia. Kun pääsi kohdalle niin tökkäsi lokkia kuonollaan ja lähti takaisin uimaan rantaan, kuinkas muutenkaan. “Ai, toi oli toi..”, ajatteli Arttu varmaan kelluvasta linnusta. Virpi heitti laiturilta saman tien Artulle veteen damin, jotta sillä oli jotain tuomista rannalle. Seuraavilla kerroilla Artulle heitettiin dameja eri pituudelle, välillä järviruokojen keskelle ja välillä avoveteen. Ei siis kaislojen vaan järviruokojen, niin kuin Hannu meitä opasti… Kun Artulle heitettiin dami näiden ruokojen keskelle (ja aika pitkälle) hukkasi sen sijainnin ihan loppumetreillä. Tai sitten vain arasti uida sinne ruokojen väliin. Dami heitettiin ruokojen eteen ja silloin Arttukin hokasi taas homman juonen. Tytöt Oodi, Oona ja Sunny suorittivat kaikki treenit hienosti, ja lokit rantaan tuoden.

Artun kanssa täytyy treenata reilusti palautusta, se kun tahtoo tiputtaa damin ihan rantaveteen, jotta saa purautettua vedet turkista pois. Ja sitten olisi vielä se lokin suuhun ottaminenkin.. ehkä veteraani-iässä sitten. Pari tuntia harjoittelimme vuoron perään ja kotiin viemiseksi sain myös kaksi pientä lokin siipeäkin harjoitusta varten. Kiitoksia Elinalle kahvituksesta, Hannulle venemiehenä toimimesta ja Virpille jälleen kerran hyvistä treeneistä. Ja tietty myös Pipsalle mukavasta seurasta!

Mejäilyä Nakkilassa

Porin seudun kultaiset ry tarjosi mahdollisuuden tutustua mejään kimppatreenien merkeissä. Artun kanssa mejäily on ollut lyhyitä pätkiä tuoreella jäljellä. Nyt pääsimme tekemään jäljen oikeaoppisesti ja se kyllä kannatti. Helatorstaina lähdin Katjan ja Ainon kanssa kohti Nakkilaa, jossa Marika odotteli meitä “kurssilaisia”. Teimme noin 900 m mittaisen jäljen jokaiselle. Tein Katjan kanssa Artun jäljen ja hauskaa oli kun välillä yritimme päästä pusikoista läpi. Edes kompassi ei auttanut minua kulkemaan ihan suoraan.. Jäljet jäivät hautumaan seuraavaan päivään, jolloin Arttu pääsi hommiin.

Perjantaina saavuimme Artun kanssa Nakkilaan jo puolilta päivin innokkaina tulevaan tehtävään. Ensimmäinen suora meni Artulla hieman ihmetellessä jutun juonta, mutta hoksasi pikku hiljaa mistä oli kyse. Harhailuja tuli, mutta hienosti suoriutui jäljestä. Kulmatkin tuli huomattua. Lopputulos: ensimmäiseksi kunnon jäljeksi meni minun mielestä hyvin, ja kun vielä harjoitellaan niin eiköhän tästä tule meille uusi harrastus. Sen verran kivaa puuhaa oli.

Suuri kiitos Marikalle treeneistä ja opastuksesta!

Riistaan tutustumista

     

Emäntä kun on hurahtanut koiramaisiin harrastuksiin Artun ollessa jo parhaassa miehen iässä, niin kaikki uuden opettelu vaatii hieman enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Riistaan aloitettiin tutustuminen viime keväänä, mutta nättinokkaisena ja kaikkien lintujen ystävänä Arttu ei ollut tippaakaan kiinnostunut variksesta saatikka lokista. Nyt kun kaverilla on Tarmo-termiitti niin homma on helpompaa, siis emännälle. Tarmo huokuu itsevarmuutta eikä paljon Arttua nöyristele ellei Arttu komenna. Pakastimessa odotti kaksi varista Tarmon vierailua ja pääsimme kokeilemaan kauan suunniteltua Artun härsytystä riistavietin herättämiseksi.

Tarmo otti heti umpikohmeessa olleen variksen ja Arttu hieman ihmetteli lelun muotoa tällä kertaa. Artulla omimishalu pääsi valloilleen ja pian jo pojat juoksivat ympäri pihaa, Tarmo varis suussa ja Arttu perässä. Tosin Tarmollakin omimishalu oli “kunnossa” kun ei meinannut antaa varista lainkaan pois. Arttu pääsi kuitenkin välillä ihan itsekseen haistelemaan otusta ja eikä mennyt aikaakaan, kun se nappasi sen suuhun Tarmon lähestyessä. Voi sitä kehujen määrää, mitä Arttu sai! Arttu lähti aina noutamaan varista ja Tarmon avustuksella nappasi sen myös heti suuhunsa. Vielä ei ollut kuitenkaan sen aika, että se olisi tuotu emännälle asti. Nyt treenaillaan pelkillä dameilla sekä siipidamilla välillä ja eiköhän se variskin roiku suusta taas jossain vaiheessa.