Noutoja metsässä

Sateinen ja harmaa päivä innosti kaivamaan damit esiin ja lähtemään koirien kanssa metsään treenaamaan noutoja pitkästä aikaa. Löydettiinkin hyvä kangasmetsä, jossa vielä järvikin vieressä. Tosin koirat eivät sinne suostuneet menemään uimaan, liekö pohja suomainen ja upottava. Järvi löytyy onneksi kotoakin, joten vesitreenit jäi tänään väliin.

Teimme Ramin kanssa Artulle ensin helpon hakuruudun neljällä damilla (olen johonkin hukannut loput). Epäilin Artun noutohalukkuutta, mutta onnekseni erehdyin. Koskaan se ei ole ollut mikään tykki lähdössä, mutta muisti heti alusta alkaen homman juonen ja lähti jolkottelemaan mettään. Kerran piti lähteä kaveriksi kävelemään pikkaisen matkaa, kunnes taas Arttu pääsi juonesta kiinni. Hienosti toi kaikki damit perille asti ja sain olla ylpeä vanhuksesta. Häntäkin vispasi siihen malliin, että taisi olla kivaa puuhaa pitkästä aikaa.

Sitten oli Lennin vuoro. Hakuruudun tein lähelle ja viskoin dameja niin ettei voinut erehtyä mihin ne lensi. Lähimmän damin Lenni nouti hienosti, mutta Ramin sijaan palautti sen minulle. Mitäs olin liian lähellä :o) Seuraavat palautukset menivätkin paremmin, vaikkakin loppuun asti palautus vaatii pieniä kikkoja. Olin kuitenkin iloinen, että pitkän tauon jälkeen Lenni muisti myös mitä pitää tehdä!

Teimme molemmille pari kertaa hakuruudut ja treenit saimme lopetettua hyviin palautuksiin. Nyt kun hyvä metsäkin on löytynyt niin tarkoitus olisi kerran pari viikossa käydä treenaamassa. Ja sitten vielä pitäisi pakastin täyttää variksilla ja lokeilla.

Keväiset uintiretket

En olisi kyllä osannut odottaa näin ihanaa ulkoilupaikkaa ja ihan kodin lähellä. Kun omalta kotikadulta poikkeaa metsäpolulle, avautuu iso niitty koivikkoineen. Siitä onkin tullut meidän aamulenkkipaikka, koirat saavat juosta vapaasti omaa tahtiaan. Välillä pupujen perässä metsään tai jyrkkää alamäkeä järvenrantaan ja pulahtamaan uimaan. Korkeuserot ovat kyllä ihan jotain muuta kuin Porissa, ja sen huomaa kyllä Artun kunnossa. Vuosi rivitalon pienellä pihalla teki vanhukseen tehtävänsä. Nyt on pihalla taas tilaa reilusti jahdata Lenniä sekä monta lenkkipaikkaa ylä- ja alamäkineen. Arttu voi paljon paremmin ja näimpä sen venyttelevän yhtenä päivänä itseään oikein kunnolla, mitä se ei ole tehnyt kuukausiin.

Järven rannalla on useita hyviä paikkoja koirien uittamiseen ja joka päivä ollaankin käyty vähintään kerran rannassa. Keppejä heitellään koko ajan pitemmälle ja pojat nauttivat uimisesta. Lenni ei meinaa millään saada vedestä pois, ja viime kesänä sitä ei taas meinannut millään saada veteen! Arttu nautti myös vedessä touhottamisesta kuin pieni pentu. Se hypii ja pomppii, hakee keppejä ja ennen kaikkea se uskaltaa mennä sellaisista kivisistä kohdista veteen, josta ei aiemmin voinut kuvitellakaan.

Parina kertana on samaan rantaan osunut onkijoita.. laiturin päässä virvelöivät saivat Artusta sydänystävän oikopäätä! Itse emme olleet ehtineet vielä alas rantaan, kun Arttu oli jo löytänyt nämä uudet ystävät. Siellä se Arttu istui laiturilla tuttujensa vieressä ja odotti kiltistä sekä intensiivisesti tuijottaen tuleeko kalaa. Tässä vaiheessa kuulo ei toimi vaan Arttu piti käydä hakemassa laiturilta pois. Ja arvatenkin se karkasi hetken päästä sinne uudelleen..

Lenni on myös totaalisen haltioitunut uimapaikoista. Se jaksaa juosta laiturilla tarkastamaan heitetyn kepin sijainnin, juoksee rannan kautta veteen ja pomppii alkumetrit, jotta varmasti ehtii kepin luo ennen Arttua. Pientä vesitreeniä otimme yhtenä iltana, sillä Lenni oli alkanut tiputteleman kepit rantaveteen. Arttu laitettiin puuhun kiinni, jottei pääse häiritsemään noutoa. Ja se auttoi. Lenni toi jo paremmin kepit kuivalle maalle asti, kun ei ollut toinen vedessä ärsyttämässä. Muutama onnistunut nouto ja sitten jätettiin homma hautumaan. Vielä tarvitaan pitkää narua niin päästään dameilla treenaamaan samaa. Ihan vielä ei itse tarkene veteen mennä.

Lisää kuvia..

Taapero tokoilemassa

Lähdin Lennin kanssa tänään TVA Porin järjestämälle pentujen tokokurssille ensimmäistä kertaa. Kurssilla oli kuusi muuta koirakkoa ja ryhmä tuntui oikein kivalta. Ensin harjoittelimme katsekontaktin ottamista makupalojen kanssa. Ensin koiralle näytettiin makupalaa, jonka jälkeen se suljettiin käteen. Kättä pidettiin kuonon edessä ja sitä sai lipoa vaikka kuinka, mutta palkkion sai vasta kun katsekontakti oli otettu. No, me olemme harjoittelleet tällä tavalla seisottamista ilman katsekontaktia, joten ihan heti ei hoksattu hommaa. Pikku hiljaa Lennikin alkoi vilkuilemaan minuun päin ja onnistuihan se lopulta. Istumisharjoitukset meni Lenniltä jo onnistuneesti, mutta maahan menossa on vielä harjoittelemista. Ohjaaja sanoi, että jokaikisen vaatteen, pyhävaatteidenkin, taskusta on löydyttävä makupala jatkossa, jotta voi aina palkita koiran. Se onkin jo tuttua. Palavereissa on välillä mielenkiintoista tutkia näyttelyiden jälkeen mitä keksin murusia sieltä bleiserin taskusta oikein löytyykään..

Illalla Taina tuli vielä Gretan kanssa poikkeamaan ja Lenni sai pikku-tänttärältä taas kyytiä! Siinä vasta pimu! Tapahtumarikkaan illan jälkeen poika nukahtikin heti vieraiden lähdettyä.

Taipparitreeneissä kahden koiran voimin

 

Viime viikolla lähdimme taas taipparitreeneihin Artun kanssa, mukaan tuli myös vielä hoidossa oleva Dennis. Artun kanssa jäi kesällä hieman vähälle treenaaminen ja se kyllä näkyykin nyt. Dameja ei osata (tai viitsitä) enää edes tuoda. Käydään vilaisemassa missä ovat, ja sitten onki jo muut mielessä. Treeneissä kuljettiinkin yhdessä metsässä tovin verran, ja onneksi saatiin pari damia sieltä metsästä tuotua kunnialla. Seuraavaksi tein Dennikselle hakuruudun variksilla. Se treeninosuus olikin kuin unelmaa. Ilosta kirmaten poika toi kaikki kuusi varista leikillä, tosin ensin piti tehdä kunniakierrokset intoa puhkuen. Tällaisen kanssa sitä olisi pitänyt alkaa tutustumaan lajiin, eikä Artun veroisen ja riistakammoisen :o) No, Artun kanssa aletaan sitten taas keväämmällä treenaaman ahkerammin ja tiiviimmin vaikkei meillä olekaan tarkoitusta mennä kokeisiin.

Artun ja Denniksen kanssa olen muuten nyt tehnyt hakuruutua vastapäätä olevalla pellolla samanlaisella menestyksellä kuin metsässäkin. Täytyy emännän alkaa miettimään, mikä houkuttelisi Arttua tuomaan damit syliin asti.. sillä välin pojat saavat piehtaroida ja juoksennella pellolla mielensä mukaan :o)

PK-jälkeen tutustumassa

   

Porin seudun kultaiset ry. järjestää muutaman kerran tutustumisen PK-jälkeen, ja ensimmäinen treenikerta oli lauantaina. Olin menossa sinne Artun  ja Annen & Tarmon kanssa oppimaan taas uutta. Treeneihin tuli myös Katja Terhon kanssa sekä Juha-Matti Jazun kanssa. Yhdistyksestämme Inka veti meille treenit. 

Treenit aloitettiin pienellä teoriaosuudella, jotta saimme käsityksen mitä palveluskoiraharrastus on ja erityisesti mitä palveluskoirajälki on. Sen jälkeen menimme heinäpellolle, jossa kukin ensin harrasti kolmiloikkaa omalla alueellaan (jotta hajuja ei jäisi maahan liikaa) ja sitten polki neliön suuruisen alueen (maa rikottiin, jotta nyt hajuja saatiin jäämään mahdollisimman paljon maahan). Tätä kutsuttiin makkararuuduksi, sillä ruutuun ripoteltiin makkaroita. Meillä makkarat on ihan arkipäivän juttuja, joten epäilin ettei Arttua ne kiinnosta lainkaan. Meidän ruutu sai siis nimeksi Frolic-ruutu (uusin löytö motivointimakupalojen maailmassa)! Kun maa oli tampattu ja Frolicit oli viskottu ruutuun, poistuin taas loikkien pellon reunalle ja aloimme seuraamaan Inkan opastusta. Haimme kukin vuorollamme omat koirat pellolle ja veimme ne oman ruudun viereen. Heti alkuun pitikin miettiä, minkä antaisin käskysanaksi Inkan käyttämän jäljen tilalle. Meillä se sana toimii näet mejä-treeneissä, enkä haluaisi samaa käyttää molemmissa. Toistaiseksi pääduin Löydä!-käskyyn. Arttu hoksasi ruudun reunalta heti Frolicit ja alkoi mutustelemaan niitä tyynen rauhallisesti ilman mitään kiirettä. Olisi nyt edes hieman ottanut mallia Tarmon vauhdikkaasta “Etsi-Syö-Syö-Etsi” -tyylistä. Arttua ei kyllä kannata miettiäkään ilmoittavansa mihinkään makkaransyöntikilpailuun ellei hitain saa myös palkintoa. Arttu mutusteli aikansa Froliceja ja juuri kun katsoin makupaloja vielä olevan hieman ruudussa ja olin aikeissani vetämään Artun ruudusta pois niin eikös se saanut ilmasta vainun naapuriruudun herkuista. Inka kielsi olemaan noteeraamatta mitenkään jos koira poistuu ruudusta, sillä sen pitää itse hoksata palata takaisin ruutuun. Hetken aikaan seisoskelimme Artun kanssa siellä pellolla ja kun Artusta alkoi tuntumaan että ilman haistelu riittää niin aloitti se vuorostaan heinien syömisen… meidän pikku märehtijä taas vauhdissa! Onneksi tovin odottelun jälkeen jotain napsahti ja Arttu palasi ruutuun, josta komensin sen sitten saman tien pois.

Lopuksi Inka näytti vielä omalla koirallansa, mitä jäljestys on sitten alkuharjoittelujen jälkeen. Puukeppejä, joissa oli ihmisen haju, oli tiputeltu heinikkoon sopivin väliajoin, ja ne koiran piti myös jäljeltä tunnistaa. Helpoltahan tuo näytti, mutta sitä se tuskin heti on! Oikein kivalta harrastukselta pk-jälki vaikutti ja myös helpompi treenata kuin mejää. Siitä tulikin mieleen, että pitäisi sitäkin taas joku kerta mennä treenaamaan. Arttu, kun hoksasi sen niin hyvin.