Maanantai 6 heinäkuu 2009

Sunnuntaiaamuna Annen kanssa herättiin kukonlaulun aikaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Hyvinkäätä. Labradorien kehät olivat heti aamutuimaan ja kultaisten vasta klo 11 kieppeillä. Lennille jäi hyvin aikaa ottaa nokoset, ennen kehään menoa. Tänään olikin sitten sadekuurojen vuoro. Onneksi ostin Hämeenlinnasta edellisellä viikolla aurinko/sadesuojan häkille niin ei tarvinnut muoveja viritellä. Ja omakin vaatevarustus oli kerrankin kunnossa, jopa sormikkaat oli mukana, hih!
Nuorten luokassa oli tänään jopa yhdeksän urosta. Lenni sijoittui hienosti ERI3, tuomari Filip Johnsson (Ruotsi) tykkäsi todella Lennistä, mutta kertoi sen olevan vielä hivenen kehittymätön voittajaan verrattuna.
“Utmärkt typ, vackert maskulint huvud, trevligt uttryck, utmärkt hals och rygglinje. Välvinklad fram och bak. Välvecklad kropp. Utmärkt benstomme. Utmärkt rörelse.”
Kiitoksia Annelle kivasta viikonlopusta ja kuvista!!
Jätä kommentti » |
Näyttelyt |
Osoiterakenne
Kirjoittaja: kultainen
Maanantai 6 heinäkuu 2009
Lauantaina Annen kanssa nähtiin Tuusulan näyttelyssä ja tällä kertaa aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Tuusulan liikuntakeskuksessa hiekka pölysi koko päivän ja olo olikin sen mukainen. Taina oli myös tullut koirien kanssa ja tietysti mukana oli kaksosetkin, Lassi ja Leevi. Kummipoika oli kasvanut valtavasti viime näkemästä!
Tänään kultaiset tuomaroi Iso-Britanniasta Penny Gowland. Nuorten luokassa Lenni sijoittui ERI2. Tuomari kommentoi Lennin ja voittajan olevan hyvin tasaväkisiä.
“A promising young dog. Balanced outline. Masculin head. Balanced angulation front and rear. Good forechest. Nice bone and real elbons. Level topline. Deep ribcage and nice turn of stifle. He moves very nicely with reach and drive.”
Näyttelyn jälkeen lähdettiin Annen kanssa kohti Nokiaa, Anne tuli koirien kanssa kesälomareissulle Pirkanmaalle. Ilta hurahti nopeasti grillaten ja saunoen, unikin tuli nopeasti kaikille. Koirillekin. Tai sitten itse nukkui niin sikeästi, ettei vaan kuullut koirien tohinoita yöllä.
Jätä kommentti » |
Näyttelyt |
Osoiterakenne
Kirjoittaja: kultainen