Pitkospuita pitkin eteenpäin

Elokuun viimeisenä sunnuntaina lähdin Ramin ja koirien kanssa reippailemaan suolle. Kovin pitkälle ei tarvinnut kuitenkaan huristella vaan Pomarkkuun Isonevan soidensuojelualueelle aivan Porin kupeeseen. Artun kanssa on tullut aiemmin useastikin käytyä, mutta viime kerrasta onkin jo tovi. Loppukesän runsaat sateen olivat pitäneet huolen, että suo näytti ja tuntui suolta. Jos siis tarpoi muualla kuin pitkospuiden päällä. Ja sitähän Arttu teki tuttuun tyyliinsä. Lenniä ei uskallettu päästää lainkaan vapaaksi, sillä sen verran upottavaa näytti maasto tällä kertaa olevan. Arttu osasi jolkotella nätisti välillä tosin kävi kahlaamassa mättäillä. Lenkki ei ole kuin kolmisen kilometriä pitkä, mutta ihmeteltävää ja katseltavaa riittää aina. Ja tällä kertaa Rami kulki kameran kanssa kuvaten kaikkea mahdollista niin itselleni jäi enemmän aikaa etsiä elämää suolta… ei löytynyt sammakkoakaan. Reippaan pikku lenkin jälkeen olikin ihana palata märkien ja… suomöhnäisten koirien kanssa takaisin autolle.