Lähdin Lennin kanssa tänään TVA Porin järjestämälle pentujen tokokurssille ensimmäistä kertaa. Kurssilla oli kuusi muuta koirakkoa ja ryhmä tuntui oikein kivalta. Ensin harjoittelimme katsekontaktin ottamista makupalojen kanssa. Ensin koiralle näytettiin makupalaa, jonka jälkeen se suljettiin käteen. Kättä pidettiin kuonon edessä ja sitä sai lipoa vaikka kuinka, mutta palkkion sai vasta kun katsekontakti oli otettu. No, me olemme harjoittelleet tällä tavalla seisottamista ilman katsekontaktia, joten ihan heti ei hoksattu hommaa. Pikku hiljaa Lennikin alkoi vilkuilemaan minuun päin ja onnistuihan se lopulta. Istumisharjoitukset meni Lenniltä jo onnistuneesti, mutta maahan menossa on vielä harjoittelemista. Ohjaaja sanoi, että jokaikisen vaatteen, pyhävaatteidenkin, taskusta on löydyttävä makupala jatkossa, jotta voi aina palkita koiran. Se onkin jo tuttua. Palavereissa on välillä mielenkiintoista tutkia näyttelyiden jälkeen mitä keksin murusia sieltä bleiserin taskusta oikein löytyykään..
Illalla Taina tuli vielä Gretan kanssa poikkeamaan ja Lenni sai pikku-tänttärältä taas kyytiä! Siinä vasta pimu! Tapahtumarikkaan illan jälkeen poika nukahtikin heti vieraiden lähdettyä.