Porin seudun kultaiset ry. järjestää muutaman kerran tutustumisen PK-jälkeen, ja ensimmäinen treenikerta oli lauantaina. Olin menossa sinne Artun ja Annen & Tarmon kanssa oppimaan taas uutta. Treeneihin tuli myös Katja Terhon kanssa sekä Juha-Matti Jazun kanssa. Yhdistyksestämme Inka veti meille treenit.
Treenit aloitettiin pienellä teoriaosuudella, jotta saimme käsityksen mitä palveluskoiraharrastus on ja erityisesti mitä palveluskoirajälki on. Sen jälkeen menimme heinäpellolle, jossa kukin ensin harrasti kolmiloikkaa omalla alueellaan (jotta hajuja ei jäisi maahan liikaa) ja sitten polki neliön suuruisen alueen (maa rikottiin, jotta nyt hajuja saatiin jäämään mahdollisimman paljon maahan). Tätä kutsuttiin makkararuuduksi, sillä ruutuun ripoteltiin makkaroita. Meillä makkarat on ihan arkipäivän juttuja, joten epäilin ettei Arttua ne kiinnosta lainkaan. Meidän ruutu sai siis nimeksi Frolic-ruutu (uusin löytö motivointimakupalojen maailmassa)! Kun maa oli tampattu ja Frolicit oli viskottu ruutuun, poistuin taas loikkien pellon reunalle ja aloimme seuraamaan Inkan opastusta. Haimme kukin vuorollamme omat koirat pellolle ja veimme ne oman ruudun viereen. Heti alkuun pitikin miettiä, minkä antaisin käskysanaksi Inkan käyttämän jäljen tilalle. Meillä se sana toimii näet mejä-treeneissä, enkä haluaisi samaa käyttää molemmissa. Toistaiseksi pääduin Löydä!-käskyyn. Arttu hoksasi ruudun reunalta heti Frolicit ja alkoi mutustelemaan niitä tyynen rauhallisesti ilman mitään kiirettä. Olisi nyt edes hieman ottanut mallia Tarmon vauhdikkaasta “Etsi-Syö-Syö-Etsi” -tyylistä. Arttua ei kyllä kannata miettiäkään ilmoittavansa mihinkään makkaransyöntikilpailuun ellei hitain saa myös palkintoa. Arttu mutusteli aikansa Froliceja ja juuri kun katsoin makupaloja vielä olevan hieman ruudussa ja olin aikeissani vetämään Artun ruudusta pois niin eikös se saanut ilmasta vainun naapuriruudun herkuista. Inka kielsi olemaan noteeraamatta mitenkään jos koira poistuu ruudusta, sillä sen pitää itse hoksata palata takaisin ruutuun. Hetken aikaan seisoskelimme Artun kanssa siellä pellolla ja kun Artusta alkoi tuntumaan että ilman haistelu riittää niin aloitti se vuorostaan heinien syömisen… meidän pikku märehtijä taas vauhdissa! Onneksi tovin odottelun jälkeen jotain napsahti ja Arttu palasi ruutuun, josta komensin sen sitten saman tien pois.
Lopuksi Inka näytti vielä omalla koirallansa, mitä jäljestys on sitten alkuharjoittelujen jälkeen. Puukeppejä, joissa oli ihmisen haju, oli tiputeltu heinikkoon sopivin väliajoin, ja ne koiran piti myös jäljeltä tunnistaa. Helpoltahan tuo näytti, mutta sitä se tuskin heti on! Oikein kivalta harrastukselta pk-jälki vaikutti ja myös helpompi treenata kuin mejää. Siitä tulikin mieleen, että pitäisi sitäkin taas joku kerta mennä treenaamaan. Arttu, kun hoksasi sen niin hyvin.
