Kultaisten rantapäivä 14.8

img_5124.jpg img_5104.jpg img_5096.jpg

Pitkästä aikaan oli taas kultaistennoutajien rantapäivä koirarannalla ja väkeä oli entisten malliin saapunut hienosti, jos oikein laskin niin 10 kultaista ja 2 “melkein kultaista” koiraa oli kaikkiaan illan aikana rannalla. Liekö sunnuntain rankkasateen jäljiltä vai minkä, oli rannalle kerääntynyt reilusti levää. Tosin se ei koiria haitannut, valokuvissa se vaan ei näytä kauhean mairittelevalta.

Arttukin pääsi tietenkin rannalle peuhaamaan vaikka vielä olisi yksi näyttely jäljellä. Täytyy vain pikapuoliin pestä ja laittaa Artun turkki taas näyttelykuntoon, sillä kun tuo turkin laskeutuminen kestää vaikka loimeakin käyttäisi. Joensuun reissulla harmitti niin paljon, kun oli hieno mökkiympäristö järvineen ja koiria ei voinut päästää lainkaan kastautumaan. Kyllä Arttu juoksi ja kahlasikin sitten koko viikonlopun edestä, sillä kotiin päästyämme on poika vain köllöttänyt kyljellään, hyvin hyvin hiljaa. Huomenna saankin sitten imuroida hiekkakasoja lattialta…

Koirarannalle oli tullut myös onneksi juuri samaan aikaan sukulaisia ja pääsin näkemään ensi kertaa heidän pienen noutajan pojan, Ransun. Oli kyllä aivan valloittava tapaus, ja tumma väri on se mitä jaksan aina vain ihastella kultaisellanoutajalla. Täytyy kyllä mennä pian uudelleen katsomaan Ransua ja lievittämään omaa pentukuumetta.

Taitaa Artussa jotain noutajan vikaa sittenkin olla, sillä se huomasi ainoana meressä uivan sorsalauman ja lähti niitä hätyyttämään parinkymmenen metrin päähän. Ilmeisesti täytyy alkaa kantamaan taipparitreeneihin hieman laadukkaampaa riistaa kuin varikset…