Kultaisetnoutajat Arttu ja Lenni

Saimme viikoksi hoitoon suloisen kääpiöpinserin pennun Allun veljeni perheen ollessa ulkomaanreissussa. Minulla on aina ollut hieman ennakkoasenne kaikki minikorkuisia rotuja kohtaan, mutta tämä pikku veijari hurmasi mitä ihastuttavimmalla luonteellaan! Pienet rodut voivat välillä olla aika terhakoita tapauksia, mutta Allu oli kaikkea muuta. Sitä oli ihana seurata, miten se otti joka päivä oppia Artusta ja Lennistä. Lenni näyttikin olevan Allulle kuin isoveli, jolta sai “varastaa” kaikki lelut ja luut suusta :) Lenni antoi lähes kaikessa periksi ja jaksoi pienen touhotusta. Allu antoikin Artun olla enemmän rauhassa ja tukeutui Lenniin pääosin.

Pienen pennun kanssa touhotessa palautui meidän arkeen penturutiinit; useat ruokailukerrat, leikki- ja ulkoilutuokiot ja monet päiväunet. Iltaisin Allu sai luonamme hieman hemmottelua, kun iltaväsymysriehukohtauksen rauhoittamiseksi se pääsi sohvalle syliin rauhoittumaan ja nukahtamaan. Yöksi nostettiin omaan petiin sängyn viereen. Aamuisin oli hauska huomata erilaiset heräämisrutiinit. Arttu ja Lenni ovat heti kun vähänkin aurinko paistaa sisälle kärppänä odottamassa ulospääsyä. Kun nousin päästämään koirat pihalle pissalle niin Allu vasta heräili ja venytteli hissukseen koipiaan :) Sillä ei ollut mihinkään kiire ja nautiskeli lämpimästä petistänsä vielä tovin ennen pihalle menoa.

Koirat saivat päivittäin jonkinlaisen luun, yleensä Dental Raxin ruuan jälkeen. Yleensä Allukin mussutti oman pienen luunsa, mutta välillä taisi ahneus iskeä päälle sillä oma luu piilotettiin ties mihin varmaan paikkaan ja Artulta tai Lenniltä käytiin varastamassa maahan tippunut luun pala :) Ja auta armias jos piilotettu luu oli hävinnyt niin paniikki oli valmis. Kerran Lenni haistoi lehtikorista luun ja söi sen. Allu ei tätä ollut huomannut ja kun meni sitä hakemaan niin meinasi Aamulehdet lentää korista, kun sitä etsittiin. Oli pakko tiputtaa uusi luu sinne tilalle ettei toisella mennyt ihan pasmat sekaisin :) Luunpiilottamisoperaatiot todistivat myös pikkuisen mahtavat akrobatialahjat. Tykkään erilaisista koreista ja ne toimivatkin koirien lelukoreina ja lehtikoreina lattialla. Korin korkeudella ei ollut väliä, sillä Allu teki mitä ihmeellisimpiä loikkia päästäkseen niihin. Välillä se jäi toisesta takajalasta jumiin korin reunalle tai ei päässyt enää korista pois, mutta aina oli uudelleen loikittava niihin.

Artun siedätyshoito, säännöllinen piikitys, päättyi kesäkuun alkupuolella. Kontrollissa ei olla vielä käyty, sillä kaikki näytti hyvältä ja veristä nenävuotoa ei ole ollut koko hoidon aikana. Silmät ovat vuotaneet, muttei rähmineet, koko kevään ja alkukesän ajan. Oletan sen liittyvän homeitiöallergiaan. Arttu ei ole kuitenkaan hieronut silmiä ja kun ne eivät ole rähmineet niin en ole hakenut niihin mitään kuuria.

Eilen lenkillä nähtiin “ah niin ihana labbistyttö”, jota poikien oli pakko päästä katsomaan. Taisi Arttu siinä intoutua liiaksi juuri juoksun lopettaneesta tytöstä ja kaulapantakin taisi hieman kiristää kurkkua, kun veto oli aika kova. Tästä johtuen vuoti Artun toisesta sieraimesta puoleen vuoteen ekaan kertaan verta. Eli henkitorvi on vieläkin ärtynyt allergiasta johtuen ja nyt intoutuessa vuoti verta. Tuo oli todella iso pettymys ja takapakki. Täytyy soitella Veteriin Palolahdelle ja kysellä jatketaanko siedätyshoitoa piikeillä vai mikä on seuraava hoito. Voi Arttu raukkaa, niin toivoin että oltaisiin päästy tässä eteenpäin.